Venäjän ydinasekiristys ja pelotepolitiikan tulevaisuus

publishedVersio

Mitä on yhteiskunnallinen resilienssi?

publishedVersio

Ilmastokriisi sukupolvikokemuksena?

Perjantaina 27.9.2019 miljoonat huolestuneet kansalaiset ympäri maailmaa kokoontuivat ilmastolakkoon vaatiakseen poliittisilta päätöksentekijöiltä käytännön tekoja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Ilmastolakon eturintamassa kulkivat koululaiset ja opiskelijat. Kenties tästä johtuen ilmastolakkolaisten viesti ei vaikuta suuntautuvan ainoastaan vallassa olevalle eliitille, vaan laajemmin niille vanhemmille sukupolville, joiden tarpeiden sekä kulutustottumusten pohjalle nykyinen fossiilitalous on järjestelmänä rakentunut. Kysymys sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta vaikuttaakin nousseen keskeiseksi ristiriitaulottuvuudeksi ilmastolakkoa koskevassa julkisessa keskustelussa, vaikka kysymys ilmastokriisin torjumiseen liittyvästä taakanjaosta ja vastuunkannosta onkin eittämättä monisyisempi

Tutkija ja tiede suomalaisessa yhteiskunnassa vuonna 2020

Pääkirjoituksen johtavana teemana on tieteen ja tutkijoiden asema vuoden 2020 alussa. Vuosina 2013, 2016 ja 2019 julkaistujen tiedebarometrien löydösten mukaan suomalaisten luotto tieteeseen on vankkaa. Kansalaisten tiedevastaisuudesta ei voi puhua, jos vuoden 2019 raportissa (Tiedebarometri 2019) seitsemän kymmenestä vastaajasta ilmoittaa seuraavansa tiedettä laajasti, niin luonnon, yhteiskunnan kuin taloudenkin osalta. On kuitenkin huomattava, että Tiedebarometri liikkuu abstraktilla tasolla: Vuoden 2019 raportin johdannossa todetaan, että ”tekstissä ei määritellä mitä tiede on tai mikä on tai ei ole tiedettä”. Näin ollen vastauksissa on tiettyä tulkinnallisuutta siitä, millainen mielikuva vastaajalla on ”tieteestä”. Tiedebarometrissa todettiin myös, että tiedepolitiikka kiinnosti vähiten, mikä saattaa vaikuttaa siihen, että tiedettä arvostavat tuntevat kuitenkin kovin vähän tieteen sisäisiä mekanismeja (Tiedebarometri 2019, 13). Samaan aikaan avoimen tieteen julkaisukäytänteet tuovat tutkimustietoa entistä helpommin saataville. Avoimen tieteen (open access) laajempaa merkitystä suomenkielistä tutkimusta julkaisevien tieteellisten yhdistysten ja seurojen taloudelliselle kestävyydelle ei kuitenkaan ole ehditty tarkasti kartoittaa. Avoin julkaiseminen on ehdottomasti kannatettavaa, mutta sitä voidaan kehittää vain julkaisijoiden resurssien ja tieteellisten yhdistysten toimintalogiikan puitteissa. Kolmantena teemana pääkirjoituksessa käsitellään lyhyesti myös tiedolla johtamisen problematiikkaa

Uusi toimitus, uusi julkaisutapa

Harvemmin tuntuu että vanha sanonta ”uusi vuosi, uudet kujeet” osuu näin kohdalleen. Tämän numeron myötä Politiikka siirtyy avoimen digitaalisen julkaisun aikakauteen. Rinnalla ei enää julkaista perinteistä paperilehteä. Jatkossa lehteä voi lukea kokonaisuudessaan tai vaikkapa artikkeli kerrallaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämän Journal.fi -portaalin kautta (https://journal.fi/politiikka). Politiika-lehden tiedot kirjoittajaohjeineen löytyvät myös sujuvasti samasta osoitteesta. Uudella toimituskunnalla on ilo edistää tässä suhteessa politiikan tutkimuksen avointa tiedejulkaisemista. Avoimen julkaisun tarkoitus on tuoda tieteellistä tutkimustietoa yhä laajemmin ja aiempaa alemmalla kynnyksellä moninaisten yleisöjen saataville säilyttäen samalla tieteelliselle julkaisuprosessille ominaiset piirteet kuten anonymiteettiin perustuvan laadukkaan vertaisarviointikäytännön. Tieteellisten julkaisujen avoin saatavuus on luonnollisesti vain yksi osa avoimen tieteen toimintakulttuurin kokonaisuutta (ks. Rosti ym. 2019). Avoimesti saatavilla oleva vertaisarvioitu tutkimustieto johtopäätöksineen ja argumentteineen kuitenkin korostuu aikakautena, jolle ovat tyypillisiä niin kutsutun totuuden jälkeisen politiikan patologiset piirteet (ks. esim. Hyvönen 2018). Tieteen ja tutkimuksen tulosten avoin saatavuus on jo itsessään muistutus totuudellisuuden merkityksestä julkisen keskustelun keskeisenä ankkurina

Muuttuva yliopisto

Ensimmäisen avoimesti digitaalisena julkaistun Politiikka-lehden pääkirjoituksemme teemana oli muutos julkaisutoiminnassa. Tähän toiseen numeroon tuntui luonnolliselta niin ikään kirjoittaa muutoksesta. Muutos ottaa monia muotoja, mikä on jo työnkin puolesta meille politologeille tuttua. Vaalikevät 2019 toi mukanaan muutoksia myös Suomen hallituskokoonpanoon sekä europarlamenttiin. Vaikka poliittiset muutokset saattavat vaikuttaa myös politogin omaan elämään – esimerkiksi korkeakoulupolitiikan kautta – poliittinen muutos on tutkimuskohteemme. Tähän muutokseen pyrimme säilyttämään analyyttisen otteen ja kriittisen etäisyyden. Ohjenuora koskee myös tilanteita, joissa organisaatiot ja muut työskentelyyn vaikuttavat rakenteet muuttuvat tutkijan ympärillä. Näin on käynyt myös uutta tamperelaista korkeakoulukonsernia perustettaessa, jonka puitteissa tämäkin toimituskunta arkeaan elää. Niin ikään jotkut tutkijat ovat paikantaneet merkittävän murroskohdan suomalaisessa yliopistokentässä vuoden 2010 yliopistolain muutoksen yhteyteen (ks. Välimaa 2012). Murrosta on lähestytty myös niin muuttuneen akateemisen ammattieetoksen (Kallio ym. 2016) kuin akateemisen ammattijohtajuudenkin näkökulmasta (Kohtamäki 2019)

Tieteen politisoitumisesta – ja katsaus kuluneeseen kahteen vuoteen

Tämän pääkirjoituksen ja numeron (4/2020) myötä päättyy allekirjoittaneiden kaksivuotinen kausi Politiikka-lehden konehuoneessa. Päätoimituskausi on tarjonnut valaisevan kuvan suomenkielisen politiikan tutkimuksen nykytilasta ja trendeistä. Palaamme joihinkin toimituskautemme keskeisiin tunnuslukuihin tekstin loppupuolella, mutta sanottakoon jo tässä yhteydessä muutama yleisempi huomio viimeisen kahden vuoden kokemuksistamme. Ensinnäkin olemme saaneet iloksemme huomata, että suomenkielinen politologinen julkaisutoiminta on edelleen suhteellisen aktiivista ja temaattisesti laaja-alaista. Vaikka yliopistojen rahoitusmallissa tapahtuneet muutokset vaikuttavatkin olevan yhteydessä julkaisutoiminnan vireyteen ja painotuksiin (ks. Seuri ja Vartiainen 2018, 114–115), lienee kotimaisen tiedetoimittamisen jouhevuudella (siedettävä julkaisuviive) sekä ylipäätään halulla osallistua suomenkieliseen ja suomalaista yhteiskuntaa koskevaan tieteenalakeskusteluun vähintään yhtä suuri merkitys. Olemme lisäksi pistäneet merkille saamiemme käsikirjoitusten painottumisen varsin tyypilliseen empiristiseen muottiin. Politiikan teoriaan ja käsitteelliseen kehittämiseen sekä oppi- ja aatehistoriaan painottuvat käsikirjoitusehdotukset ovat olleet edellisiin nähden selvästi vähemmistössä. Kolmannen huomion sekä tämän pääkirjoituksen varsinaisen teeman ammennamme tiede- ja yliopistopolitiikkaa käsittelevistä aikaisemmista pääkirjoituksistamme. Niissä olemme pohtineet tiedepolitiikan vaikutuksia tieteellisen julkaisutoiminnan luonteen muutokseen, yliopiston ja tutkijan muuttuvaa suhdetta, yliopistokritiikin ja kriittisen intellektuellismin alennustilaa sekä tutkijan yhteiskunnallisen aseman muutoksia. Yleisesti ottaen pääkirjoituksemme ovat resonoineet viime vuosina voimistuneen laajemman liikehdinnän ja keskustelun kanssa, jossa tieteen ja politiikan suhde on asetettu uudelleentarkastelun kohteeksi.&nbsp

Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi

Viime vuosina osaksi kokonaisturvallisuutta on nostettu tarve kehittää yksilön ja yhteiskunnan resilienssiä, eli kykyä sietää häiriö- ja kriisitilanteita sekä mukautua niiden jälkeiseen tilanteeseen. Raportissa tarkennetaan resilienssin merkitystä sekä esitetään keinoja edistää resilienssiä suomalaisessa yhteiskunnassa. Resilienssi määritellään raportissa kolmivaiheisesti vastustuskyvyksi, toimintakyvyn säilyttämiseksi ja oppivaksi mukautumiseksi. Resilienssi ei ole vastaus mihinkään tiettyyn uhkaan, vaan liittyy ensisijaisesti yleiseen kykyyn mukautua häiriö- ja kriisitilanteisiin niiden tarkasta luonteesta riippumatta. Raportti esittelee neljätasoisen kokonaisresilienssin käsitteen, joka viittaa yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden resilienssitasojen yhteensovittamiseen. Raportti esittelee myös keinoja edistää, mitata ja arvioida resilienssiä. Erityisen keskeistä kokonaisresilienssin edistämiseksi ovat lapsuuden ja nuoruuden turvaverkot ja laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentäminen. Lisäksi on keskeistä panostaa jatkossakin materiaalisen huoltovarmuuden selkärankana toimivien kansainvälisten yhteyksien kehittämiseen sekä laajemmin sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen tukemiseen. Myös ympäristö- ja resurssiturvallisuuden kysymykset on otettava entistä keskeisemmäksi osaksi kokonaisturvallisuusviitekehystä

The association between mental health symptoms and mobility limitation among Russian, Somali and Kurdish migrants: a population based study

Background Research has demonstrated a bidirectional relationship between physical function and depression, but studies on their association in migrant populations are scarce. We examined the association between mental health symptoms and mobility limitation in Russian, Somali and Kurdish migrants in Finland. Methods We used data from the Finnish Migrant Health and Wellbeing Study (Maamu). The participants comprised 1357 persons of Russian, Somali or Kurdish origin aged 18–64 years. Mobility limitation included self-reported difficulties in walking 500 m or stair climbing. Depressive and anxiety symptoms were measured using the Hopkins Symptom Checklist-25 (HSCL-25) and symptoms of somatization using the somatization subscale of the Symptom Checklist-90 Revised (SCL-90-R). A comparison group of the general Finnish population was selected from the Health 2011 study. Results Anxiety symptoms were positively associated with mobility limitation in women (Russians odds ratio [OR] 2.98; 95% confidence interval [CI] 1.28–6.94, Somalis OR 6.41; 95% CI 2.02–20.29 and Kurds OR 2.67; 95% CI 1.41–5.04), after adjustment for socio-demographic factors, obesity and chronic diseases. Also somatization increased the odds for mobility limitation in women (Russians OR 4.29; 95% CI 1.76–10.44, Somalis OR 18.83; 95% CI 6.15–57.61 and Kurds OR 3.53; 95% CI 1.91–6.52). Depressive symptoms were associated with mobility limitation in Russian and Kurdish women (Russians OR 3.03; 95% CI 1.27–7.19 and Kurds OR 2.64; 95% CI 1.39–4.99). Anxiety symptoms and somatization were associated with mobility limitation in Kurdish men when adjusted for socio-demographic factors, but not after adjusting for obesity and chronic diseases. Finnish women had similar associations as the migrant women, but Finnish men and Kurdish men showed varying associations. Conclusions Mental health symptoms are significantly associated with mobility limitation both in the studied migrant populations and in the general Finnish population. The joint nature of mental health symptoms and mobility limitation should be recognized by health professionals, also when working with migrants. This association should be addressed when developing health services and health promotion.BioMed Central open acces